Seura
Valmentajat
Yhteystiedot
Hinnat
Linkit
Varustepörssi
Ilmoittaudu ryhmiin
 Luistelijan polku


Luistelukoulu on lapselle hyvä harrastus. Hän oppii leikin ja kisailun lomassa sellaiset perusluistelutaidot, joista on iloa ja hyötyä aikuisenakin. Luistelukoulussa lapsi kokee ryhmään kuulumisen sekä toverillisuuden merkityksen.

Jääkristallit on harrastusryhmä lapselle, joka on luistellut säännöllisesti noin vuoden. He luistelevat pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa. Ohjelmaan kuuluu lisäksi oheisharjoittelua. Ryhmässä harjoitellaan kaikkia taitoluistelun peruselementtejä.

Jäähelmet tai Jäätähdet on lapsiharrastajien ryhmä, jonka jäsenet ovat luistelleet säännöllisesti vähintään kaksi vuotta. Valmennus tähtää peruselementtien ja yksöishyppyjen hallintaan. Osa Jäätähdistä harjoittelee jo ensimmäisiä kilpailuohjelmiaan. Harjoituksia on Jäähelmillä 2-3  ja Jäätähdillä 3-4 viikossa, lisäksi oheisharjoittelua.

K2/Taitajat harjoittelevat 3-4 kertaa viikossa. Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun peruselementtejä ja luistelijat hallitsevat yksöishypyt pääsääntöisesti. Luistelijat harjoittelevat kilpailuohjelmiaan yksilöllisen kehityksen mukaan. Lisäksi oheisharjoittelua.  

Kilparyhmä on tarkoitettu kaksoishyppyjä harjoitteleville luistelijoille, jotka haluavat osallistua kilpailuihin. Luistelijat harjoittelevat jäällä neljästä kuuteen kertaan viikossa. Jääharjoittelua tuetaan oheisharjoittelulla.

Timantit on tarkoitettu 12–19-vuotiaille harrastus- tai kilpataustaisille luistelijoille. Harjoittelumahdollisuuksia on kaksi kertaa viikossa. Luistelijoilla on mahdollisuus harrastaa taitoluistelua kilparyhmää rennommin ja ylläpitää aiemmin hankittuja taitojaan.  Nuoret osallistuvat toiminnan suunnitteluun.

Aikuisluistelijoille on tarjolla neljä erilaista ryhmää - perusalkeista vauhdikkaampaan menoon.

 

 
 © 2008 Oulunkylän Taitoluisteluklubi OTK, Helsinki SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu